tiistai 3. heinäkuuta 2012

Pelle Miljoona: Huviniemi oli seudun ykkösmesta

Punkaharjun Huviniemi herää henkiin vuosien tauon jälkeen lauantaina 21. heinäkuuta. Koko Itä-Suomen suosituimmaksi tanssilavaksikin mainitun Huviniemen Muistelokarkeloissa esiintyvät Pelle Miljoona United, Maarit ja Sami Hurmerinta, Jukka Törmä, Veljekset Kinnunen, Biisonimafia, Bud Jett Power Trio ja 7 Stout Clan. Pääasiassa talkoilla järjestetyn nostalgiatapahtuman tuotto käytetään Punkaharjun SOS-lapsikylän tukemiseen.

Pelle Miljoona tulee nostalgiafiiliksissä Huviniemeen.
Kuva: Heikki Kähkönen
Muusikko ja kirjailija Pelle Miljoona, 57, on ehtinyt yli 35 vuotta kestäneen taiteilijauransa aikana käydä läpi lukemattomia erilaisia keikkapaikkoja ympäri Suomea.

Aikoinaan Itä-Suomen suosituimmaksi tanssilavaksi mainittu Huviniemi onkin yksi hänen rockmuusikon uransa ensimmäisistä isoista keikkapaikoista.

Pelle opiskeli 1970-luvun puolivälin jälkeen Savonlinnan opettajainkoulutuslaitoksessa luokanopettajaksi. Alkuvuodesta 1976 hän perusti yhdessä paikallisten soittokavereiden Esko Kauppisen ja Hannu Ruuskan kanssa Jasmine-yhtyeen, joka soitti pääasiassa vanhoja rockhittejä.

Jasminen kohokohta oli päästä Hurriganesin lämmittelybändiksi Huviniemeen 8. elokuuta 1976.

– Se oli kova juttu, kun oltiin soitettu siihen asti vain joissakin koulubileissä. Hurriganes veti Huviniemen jengiä täyteen, ja Remulla oli Suomen parhaat äänentoistolaitteet. Ei me lavalle päästy, vaan laitettiin omat kamat pystyyn salin nurkkaan ja soitettiin siellä, Pelle kertoo.

Keikan jälkeen muusikot eivät juoneet samppanjaa takahuoneessa, kun ei ollut kumpaakaan. Bändi oli kuitenkin hyvässä soittokunnossa.

– Jasmine oli tiukka trio. Me vedettiin pääasiassa coverbiisejä. Eke ja Hannu olivat hyviä soittajia, Pelle tunnustaa. 

N.U.S. oli punkrockin keulakuva

Seuraavana kesänä eli 1977 Pelle Miljoona perusti Savonlinnassa kitaristi Pasi Huopalaisen kanssa N.U.S.-yhtyeen. Nimen innoittajana toimi amerikkalaisbändi The Fugs. Pelle oli imenyt runsaasti vaikutteita brittiläisestä punkrockista interrail-matkallaan Euroopassa.

Pasi "Bastard" Huopalainen N.U.S:n keikalla
Punkarockissa juhannuksena 1978.
Bändi antoi c-kasetin Dave Lindholmille tämän ollessa keikalla Savonlinnassa. Lindholm toimitti nauhan Love Recordsiin Atte Blomille, joka kävi kuuntelemassa N.U.S:ia yhdellä sen ensimmäisistä keikoista, ja Blom kutsui bändin levyttämään Microvoxin studiolle Lahteen.

Alkuvuodesta 1978 ilmestyi esikoissingle Olen työtön / Mä vain pogoon. Myöhemmin samana vuonna tuli ulos LP-levy Pelle Miljoona & N.U.S. Levyllä bassoa soittivat Hannu Ruuska ja Jukka Bilund. Albumin jälkeen basistiksi tuli Jussi Paasikallio.

N.U.S. sai runsaasti huomiota, kun Yleisradion TV2:n ajankohtaisohjelma kävi tekemässä televisioon jutun baarissa aikaa tappavista työttömistä savonlinnalaisnuorista. N.U.S. soitti ohjelmassa Savonlinnan Lippakioskin vieressä olevalla pienellä lavalla, miltä elämä tuntui 27 markan päivärahalla.

Itä-Suomen pojista tuli julkkiksia kertaheitolla. Samalla punkrock teki tuloaan Suomeen.

– Me soitettiin kaikenlaisissa bileissä, mutta ei meillä ollut oikein ymmärtäjiä vielä silloin, Pelle naurahtaa.

Juhannuksena 1978 Pelle Miljoona & N.U.S. soitti Huviniemen parkkipaikalla järjestetyllä Punkarock-festivaalilla.

– Mul oli taikkarin tytön tekemät leopardibyysat ja musta nailonsukka päässä, pyydettiin Aku Syrjä rumpuihin ku vedettiin Anarchy in the UK, Pelle muistelee Lamppu Laamasen kirjassa Matkalla tuntemattomaan – Pelle Miljoona muiden mukaan (WSOY, 2005).

Muistelokarkeloihin nostalgiafiiliksellä

Pelle kävi vielä muutaman kerran 1980-luvulla keikalla Huviniemessä eri kokoonpanoilla. Soittajat vierellä vaihtuivat, mutta mies jaksoi palata Itä-Suomeen aina uudelleen.

– Siihen aikaan tanssilavat vetivät myös rokkibändejä. Tänään rokkia vedetään klubeissa ja pubeissa. Silloin festareillakin oli alkuperäistä romantiikkaa, kun kamat reistailivat ja aikataulut pettivät. Nyt kaikki toimii kellontarkasti, Pelle pohtii.

Pelle Miljoona Huviniemessä 1983. Kitarassa Dave
Lindholm. Kuva: Pasi Huopalainen.
Punkaharjun Huviniemi oli kesällä alueen ehdoton vetonaula, joka keräsi väkeä kuuntelemaan musiikkia kymmenien kilometrien päästä.

– Ennen jengi myös liikkui paljon. Keikat olivat sosiaalisia tapahtumia. Nykyjengi istuu vain facebookissa ja kuppiloissa.

Pelle Miljoonan rokkikesä on yhä soittoa täynnä. Silti mies saapuu Huviniemeen intoa puhkuen.

– Nostalgiafiiliksissä ollaan. Huviniemi ja Punkaharju ovat Suomen kauneinta maisemaa. Sieltä on paljon hyviä muistoja, Pelle myöntää.

Lauantaina 21. heinäkuuta kello 18 alkavissa Punkaharjun Huviniemen Muistelokarkeloissa Pelle Miljoona United -kokoonpanossa soittavat Tumppi Varonen ja Jukka Melametsä. Luvassa on todellinen eri aikakausien nostalgiailta. Lavalle nousevat myös Maarit ja Sami Hurmerinta, Veljekset Kinnunen, Biisonimafia, Bud Jett Power Trio ja 7 Stout Clan.

Huviniemen ulkoalueelle saapuu myös veteraaniajoneuvoja. Pääsylipun hinta on 15 euroa. Pääasiassa talkoovoimin järjestetty tapahtuman tuotto käytetään Punkaharjun SOS-lapsikylän toiminnan tukemiseen.

Lippujen ennakkomyyntipisteet:
Savonlinnassa Cafe Alegria, Puistokatu 3 ja K-Citymarket, Tulliportinkatu 10,
Punkaharjulla Ravintola Marino, Kuusitie 1 ja Sisustus & Väripiste, Kirkkotie 1,
Parikkalassa Kahvila Ravintola Asema, Parikkalantie 10,
Kesälahdella: Ravintola Pivanka, Kesälahdentie 1 ja
Kiteellä Kiteen kirjakauppa Oy, Kiteentie 8.

Nostalgiamuistoja netissä

Idea Punkaharjun Huviniemen Muistelokarkeloihin sai alkunsa huhtikuun lopulla Juhani Virneksen käynnistämästä Facebook-ryhmästä. Huviniemi aka Letkunlava -ryhmä keräsi hetkessä kymmeniä ihmisiä muistelemaan Huviniemessä vietettyä nuoruuden huumaa.

Huviniemi oli kolme vuosikymmentä yksi koko Itä-Suomen suosituimmista nuorison kokoontumispaikoista. Tanssipaikalla ovat esiintyneet käytännössä kaikki tämän maan ykkösartistit ja -bändit.

– Huviniemi oli varsin merkittävä osa monen seutukunnan nuoren elämässä. Ja varsinkin meihin 1970–80-luvuilla siellä käyneisiin paikka on jättänyt lähtemättömät jälkensä, Juhani Virnes perustelee.

Nyt jäseniä ryhmässä on jo lähes tuhat. Samalla Facebook on saanut rinnalleen blogisivut. Tapahtumaa on tukemassa yli 40 yritystä.

– Jo ensimmäisenä iltana ryhmässä oli mukana vanhoja tuttavia ja nykyisiä Facebook-kavereita. Tarinat lähtivät elämään omaa elämäänsä. Eikä mennyt montaa päivää, kun alkoi tulla viestejä, että muistelokarkelot on pakko järjestää jo tänä kesänä, Virnes perustelee.

Teksti: Heikki Kähkönen, Media Cerevisia Oy, 2012.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti