tiistai 24. heinäkuuta 2012

Muistelokarkelot oli täysosuma!

Maarit oli yksi illan pääesiintyjistä.
 Punkaharjun Huviniemen Muistelokarkelot -nostalgiajuhla onnistui yli odotusten. Lauantai-ilta oli loppuunmyyty. Kaikki tapahtumaan varatut 1500 lippua menivät kaupaksi, ja yleisö tungeksi alueella 1970- ja -80-lukujen malliin. Yleisömäärä oli jopa kolme kertaa suurempi, mitä järjestäjät asettivat alun perin tavoitteeksi.

Nostalgiailta alkoi varsin aurinkoisissa merkeissä, mutta ukkossateen yllätettyä juhlakansan sisätilat kävivät jopa ahtaiksi. Varsinkin baarin anniskelupuolelle oli lähes koko ajan jonoa.

Yleisö eli mukana nostalgiatunnelmassa.
– Kaikki meni niin kuin Strömsössä. Bändit olivat hienoja ja yleisö jees! Lähes 100-prosenttinen ilta, jota vesisade ei päässyt loppujen lopuksi hirveästi häiritsemään, summaa tapahtuman ideoinnissa ja järjestelyissä paljon vastuuta kantanut Juhani Virnes. 

Rahaa kertyi odotettua enemmän


Kansan käsi oli myös karttuisa. Tapahtuman tuotto käytetään Punkaharjun SOS-lapsikylän lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen. Rahaa kertyi kokoon useita tuhansia euroja.

Tunnelma oli naisten wc:ssäkin huipussaan.
– Saamme tämän viikon aikana maksettua kaikki tapahtumaan liittyvät laskut ja muut kulut, minkä jälkeen julkistamme kokonaistuoton, Virnes sanoo.

Rahaa kertyi kuitenkin niin paljon, että näillä näkymin Muistelo- karkeloiden järjestäjät eivät jaa sitä kerralla pois. Esille on noussut erityisen SOS-lapsikylälle kohdennetun stipendirahaston perustaminen.

– Näin voisimme jakaa tukea mahdollisimman monelle avun tarpeessa olevalle nuorelle opiskeluun sekä harrastustoimintaan, Virnes perustelee.

Tarja Merilehti oli iloinen SOS-lapsi-
kylän puolesta onnistuneesta illasta.
Punkaharjun SOS-lapsikylän apulaisjohtaja Tarja Merilehti oli liikuttunut Muistelokarkeloiden viime tunneilla Maarit ja Sami Hurmerinnan muistorikkaan esityksen jälkeen, kun tunnelma oli aivan huipussaan.

– Tämä on meille kaikille ollut ikimuistoinen tapahtuma. Lämpimät kiitokset kaikille, jotka ovat olleet mukana tukemassa tällä tavoin lapsikylän toimintaa.  Annamme sille erittäin suuren arvon. Muistakaamme, että lapset – niin omat kuin lapsikylässä kasvavatkin – ovat meille vain lainaa. Heistäkin tulee vielä vastuullisia aikuisia, Merilehti viittasi Maaritin hetkeä aiemmin esittämään lauluun Lainaa vain.  

Vanhojen kavereiden kokoontuminen


Aivan yhtä tärkeäksi osaksi kuin Muistelokarkeloiden ohjelma bändeineen ja huippuartisteineen nousivat vanhojen kavereiden tapaamiset sekä nuoruusvuosien Huviniemen-reissujen muistelemiset. Koulukaverit eivät olleet nähneet toisiaan jopa kymmeniin vuosiin. 

Tunnelma nousi korkealle kattoon bändien aikana.
Illan aikana tavattiin alueella satoja toisiaan halailevia keski-ikäisiä ihmisiä. Hymy oli herkässä yhdellä jos toisellakin. Monilla kostuivat myös silmäkulmat vanhoja ystäviä likistellessä ja yhdessä nauraessa.

– Uskomattoman hieno kokemus! Olipa mukava tavata niin monta tuttua vuosien jälkeen. Kiitos järjestelyistä vastanneille loistavasta työstä, kaikki sujui hienosti ja väen määrä oli suorastaan mykistävä. Aivan loistavaa!, kiteyttää punkaharjulaissyntyinen Heikki Konttinen Huviniemi aka Letkunlava -ryhmän sivuilla Facebookissa.   

– Uskomatonta kuinka paljon Huviniemessä oli porukkaa, niin kuin ennen vanhaan. Ja oli mahtavaa nähdä niin paljon vanhoja tuttuja, jopa sukulaisiakin, kirjoittaa puolestaan Minna Kokkonen.

Monet olivat ajaneet satoja kilometriä aistiakseen vanhan Huviniemen tunnelman ja tavatakseen entisiä tuttuja.

– Suuret kiitokset mahtavasta illasta. Kyllä kannatti ajaa Turusta asti paikalle, Timo Saarinen sanoo.

Muistelokarkeloiden jatko auki


Monet ovat toivoneet Muistelokarkeloille jatkoa ensi kesänä. Useat eivät työ- ja lomakiireiden vuoksi ehtineet paikalle. Myös itse juhla-areena eli Huviniemi kaipaisi vastaavia isoja tilaisuuksia, jotta paikka ei pääse rapistumaan aivan kokonaan.

Risto Loikkanen (vas.)  ja Taina Hyrske (oik.) talkoohengessä.
Tapahtuman tulevaisuus on kuitenkin vielä täysin auki, sillä järjestelyryhmä ei tehnyt viikonlopun aikana päätöstä vastaavan nostalgiaillan järjestämisestä vuoden kuluttua, puhumattakaan ohjelmasta tai ajankohdasta.

Tämän kertaisten Muistelokarkeloiden järjestäminen vaati kymmenien ihmisten työpanoksen. Talkootyön määrä voidaan laskea sadoissa, jopa tuhansissa työtunneissa.

– Nyt monet palaset loksahtivat kohdalleen. Meillä oli koossa valtava ammattilaisten ryhmä, jossa jokainen toi vahvan henkilökohtaisen panoksen illan toteuttamiseen. Vastaavanlaisen innon ja yhtä railakkaiden bileiden lämmittäminen vaatii kuitenkin lisää potkua ja yhteistyökumppaneilta sitoutuneisuutta, tapahtuman tiedotuksesta vastannut Heikki Kähkönen pohtii.

Makkarakioski pyöri Saara Venäläisen (vas.) ja muiden
 Eläkeliiton aktiiviten talkoolaisten voimin
Joidenkin mielestä tapahtuman ainutkertaisuus myös saattaisi kärsiä uudelleen lämmittämisestä.

Seuraavaan juttuun voitaisiin hakea mukaan myös muitakin toimijoita kuin nyt mukana olleet yhteistyötahot, mikäli tapahtuman järjestäminen tulee ajankohtaiseksi.

– Yhtenä mahdollisena vaihtoehtona voisi olla hieman monipuolisempi juttu, jossa on mukana alueella toimivia yhdistyksiä ja järjestöjä. Näin saisimme koko päivään tai viikonloppuun lisää sisältöä, Juhani Virnes sanoo.

Mahdollisesta jatkosta ryhmä lupaa kertoa hyvissä ajoin paikallisissa tiedotusvälineissä.

Teksti: Heikki Kähkönen
Kuvat: Leena Ruotsalainen ja Heikki Kähkönen

Ikimuistoiset Huviniemen Muistelokarkelot

Pasi Huopalainen, Bud Jett Power Trio.
Punkaharjun Huviniemen Muistelokarkelot -tapahtuma kokosi yhteen lauantaina 21.7. melkoisen joukon bändejä ja artisteja, joista suurin osa on esiintynyt Huviniemen lavalla vähintään kertaalleen, monet jopa useammankin kerran eri vuosikymmenillä.

Lavalle nousivat 7 Stout Clan, Bud Jett Power Trio, Biisonimafia, breikkari Vili Väkeväinen, Jukka Törmä, Veljekset Kinnunen, Maarit ja Sami Hurmerinta sekä Pelle Miljoona United. Illan juontajana oli Heikki Kähkönen.

Muistelokarkelot alkoi voimakkaalla rockpoljennolla, jota tarjosivat Savonlinnan seudulta kootut bändit 7 Stout Clan ja Bud Jett Power Trio. 7 Stout Clanin irlantilaisesta ja skotlantilaisesta perinnemusiikista voimansa ammentava folkpunk kiinnosti varsinkin nuorempaa yleisöä. Bändissä soittavat Juho Kosonen, Taavi Kervinen, Julius Piironen, Esa Satomaa, Henri Konttinen ja Elias Koskinen.

7 Stout Clan.
Bud Jet Power Trio rakentuu jo neljäkymmentä vuotta savonlinnalaiseen ja koko itäsuomalaiseen rockmusiikkiin vaikuttaneen kitaristin Pasi ”Bastard” Huopalaisen ympärille.

Triossa mukana olivat myös basisti Ari Peltopuro ja rumpali Henrik Vallius. Tiukkailmeinen ja tuhdisti soiva kitararock ei jättänyt ketään kylmäksi. Parissa encorebiisissä nähtiin lavalla myös Huopalaisen kanssa soittavia muita savonlinnalaismuusikoita.

Biisonimafia ja miesstrippaaja.
Punkaharjulaista osaamista esittivät oman tv-sarjansa sekä stunt-temppujensa myötä maan maineeseen noussut Biisonimafia ja breakdance-taitaja Vili Väkeväinen.

Biisonimafian temput alkoivat ulkona hurjan näköisellä tulishowlla. Sisällä Biisonimafia-duona esiintyneiden Janne Kaperin ja Kaitsu Rinkisen ohjelmassa olivat avustajina mm. miesstrippaaja ja naisseuralainen.

Vili Väkeväinen juontajan tentissä.
Kuva: Leena Ruotsalainen
Yksi illan suurimmista yllättäjistä oli vasta 9-vuotias Vili Väkeväinen, jonka reilun neljän minuutin tanssiesitys upposi yleisöön kuin häkä. Monitaituri Vili on aloittanut breakdancen harrastuksen jo nelivuotiaana, ja taidot ovat karttuneet esiintymisten myötä. Lippa vinossa ja päällä pyörien esiintynyt nuori breikkari on pian valmis jo isommillekin areenoille.

Hittejä ja klassikoita


Jukka Törmä on pitkän linjan blues- ja trubaduuriveijari, joka sai koko salin täyteisen yleisön sympatiat puolelleen. Mies ja kitara taikoivat biisipankista koko joukon yleisölle tuttuja ja Huviniemessä kuultuja ralleja ja hittejä.
 
Jukka Törmä
Törmän esityksen aikana taivas myös repesi ja ukkosmyrsky nousi Huviniemen ylle. Salin ulkopuolella keikan aikaan käyneet kertoivat, että ainakin kerran salama löi Huviniemen kaarihallin peltiseen kattoon. Pari kertaa sähköt myös pimenivät hetkeksi, kun ukkonen jyrisi Törmän soiton ja laulun yli.

– Oli loistava keikka, ja yleisö eli täysillä mukana. Kaiken lisäksi salama iski juuri kun lauloin Voi Luoja, osta mulle Mercedes Benz, Törmä naureskeli shownsa jälkeen.

Jukka Törmä päätti oman osuutensa Juice Leskisen Viidestoista yö -kappaleeseen, jonka kertosäkeistöön osallistui koko halliin ahtautunut väki. Juicen biisi teki omalla tavalla kunniaa myös itse säveltäjälle, sillä Juice, jos kuka on jättänyt Huviniemeen lähtemättömän jälkensä aina 1970-luvun alkupuolelta lähtien.

Veljekset Kinnunen
Veljekset Kinnunen soitti todellisen hittiputken, joka sisälsi koko joukon Hassisen Koneen tuttuja biisejä.

Bändin muusikoista veljekset, basisti Jussi ja rumpali Harri Kinnunen, ovatkin Joensuussa aikoinaan perustetun Hassisen Koneen alkuperäisjäseniä. Bändin muut jäsenet ovat Pekka Devil Virtanen (kitara ja laulu), Atte Härkönen (laulu ja kitara) sekä Kimmo Parviainen (koskettimet).

Jussi Kinnunen ja Pekka Virtanen
Setin aikana kuultiin sekä bändin omia biisejä että Hassisen Koneen kappaleita kolmelta eri albumilta. Muoviruusuja omenapuissa, Tällä tiellä, Täältä tullaan Venäjä ja muut unohtumattomat klassikot nostivat monella kylmät väreet selkäpiihin. Bändin osuus päättyi legendaariseen, Hassisen Koneen Rappiolla-ralliin.

– Olihan mahtavat bileet. Kiitoksia kaikille paikalla olleille sekä järkkäreille, kiteytti Jussi Kinnunen illan annin.

Tunnelmallinen Maarit


Yksi illan odotetuimmista oli Maarit ja Sami Hurmerinnan puoliakustinen duo, joka rauhoitti tunnelman sopivasti Kinnusten ja Pelle Miljoona Unitedin välissä. Maaritin laulu on saanut voimakasta syvyyttä vuosien mittaan, ja yleisö keskittyi kuuntelemaan vanhoja tuttuja balladeja.

Maarit ja Sami Hurmerinta.
Hyväntuuliset Maarit ja Sami olivat itsekin innoissaan suuresta yleisömäärästä, joka lähti välillä mukaan laulamaan kaikille tuttuja kappaleita.

Illan herkin hetki oli, kun Maarit tulkitsi Carole Kingin säveltämän ja Hectorin sanoittaman kappaleen Lainaa vain, jonka Maarit itsekin kertoi olevan yksi hänen kaikkien aikojen kauneimmista esittämistään lauluista.

Maarit ja Sami Hurmerinta päättivät oman osuutensa yleisön toivekappaleeseen Jäätelökesä, johon Maarit pyysi koko yleisön mukaan, ja sadat ihmiset avustivat illan tähteä suurena yhtenäisenä kuorona.

Pelle Miljoona United räjäytti pankin


Tumppi Varonen ja Pelle Miljoona.
Tuhatlukuinen yleisö jaksoi odottaa illan huipennusta aivan loppuun asti. Monia hienoja muistoja herättävässä Pelle Miljoona United -kokoopanossa soittivat Pellen (rummut) lisäksi Tumppi Varonen (basso) ja Jukka Melametsä (kitara).

Bändi paketoi yli kuusituntisen nostalgiaillan jyräämällä vanhoja hittejä sisältäneen sikermän hurjalla energialla.Lanka palaa, Juokse villi lapsi, Olen kaunis, Tahdon rakastella sinua, Moottoritie on kuuma, Gabriel – kaikki taattua Pellen ja Tumpin hittikamaa. Niiden päälle vielä Melan revittelemää Clashia sekä reggaeta Bob Marleyn ja Babylonian hengessä.

Voi sanoa, että vanhat herrat olivat todella vedossa ja yleisö sai, mitä oli tullut Muistelokarkeloilta hakemaan.

– Olipa nasta meininki. Jengi oli täysillä mukana. Hyvät bileet, Pelle totesi lyhyesti keikan jälkeen.

Siihen on helppo yhtyä. Hikisen kostealta illalta ei voi enempää vaatia.

Pelle Miljoona United

Teksti ja kuvat: © Heikki Kähkönen, 2012

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Lähes 500 lippua myyty ennakkoon

Huvniemen Muistelokarkeloista on tulossa todelllinen kansanjuhla. Yrityksille ja yksityiset ihmiset ovat ostaneet lähes 500 ennakkolippua, mikä on enemmän kuin järjestelytyöryhmä osasi odottaa. Paikan päälle odotetaan todella runsaslukuista yleisöä, sillä ilmojen haltijat ovat vihdoinkin suosiolliset.

– Toivottavasti ihmiset lähtevät sankoin joukoin liikkeelle, ja saamme oikein mukavan ja ikimuistoisen ilta. Onneksi ei ole luvassa sadetta, eikä hellekään ole kiusana, sanoo valmistelukiireiden keskeltä tavoitettu Kirsti Lehto.

Muistelokarkeloiden infopiste on avoinna lauantaina klo 10–16  Punkasalmen eli Punkaharjun kirkonkylän torilla, Kauppatien ja Tehtaantien kulmassa, apteekkia vastapäätä.

Torilla on myynnissä Muistelokarkeloiden 15 euron hintaisia lippuja, joita saa vanhaan tapaan myös Huviniemen portilla olevalta lippuluukulta.  Lippuja ei kannata repiä, sillä samalla piletillä saa alennusta sekä Punkaharjun Retretin että Luston metsämuseon pääsymaksuista.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Kaikki mukaan Muistelokarkeloihin la 21.7.

Muistelokarkeloiden lava.. Valot ja kuva: Joonas Väkeväinen.
Vielä reilut kolme kuukautta sitten kaikki oli silkkaa unelmaa. Juhani Virneksen käynnistämä facebook-ryhmäsivu Huviniemi aka Letkunlava keräsi hetkessä suuren joukon Punkaharjun Huviniemen ystäviä muistelemaan railakasta ja rikasta nuoruusaikaa.

Muistoja villejä ja vapaista illoista, joita saimme viettää Punkaharjun Huviniemessä sen ollessa takavuosina kukkeimmillaan, alkoi suorastaan tulvia vanhoilta Huviniemen-kävijöiltä.

Facebook-ryhmä ei ehtinyt olla koossa montaa päivää, kun heräsi ajatus yhteisen muisteluillan järjestämisestä Huviniemeen. Monet meistä eivät ole käyneet paikan päällä kymmeniin vuosiin. "Onko paikkaa enää edes olemassa?", oli myös yleinen kysymys ja yhteinen huolenaihe.

Huviniemi on saanut levätä rauhassa viime vuodet kauniilla paikalla kirkasvetisen Puruveden Salkolahden rannalla.  Rokki ei ole raikunut rantalepikossa, eikä parkkipaikan petäjät ole saaneet kavereikseen  pullojemmojaan hamuilevia salskeita itäsuomalaisurhoja sekä kevyissä kesämekoissaan ja tiukoissa farkuissaan keimailevia neitoja, ujosti suutelevista nuoristapareista puhumattakaan.

Facebook-sivujen myötä syntynyt tapahtuma valmisteluineen on jo nyt koonnut yhteen satoja ihmisiä. Ilmassa on todella suuren yhteisen nostalgiajuhlan tuntua.  Saarisen Timo kiteytti nämä ajatukset oivallisesti pari päivää sitten facebookissa:

Olen kulkenut ajatuksissani tätä muistojen bulevardia siitä asti kun päätin tulla lauantaina Huviniemeen, ja todennut miten paljon ihania muistoja siihen paikkaan liittyy. Joskus toki vähemmänkin iloisia muistoja, mutta niitä on tosi vähän. Nähdään lauantaina!

Lippuja saa portilta


Lippu kannattaa säästää.
Muistelokarkeloiden infopiste on lauantaina klo 10–16  Punkasalmen eli Punkaharjun kirkonkylän torilla, Kauppatien ja Tehtaantien kulmassa, apteekkia vastapäätä.

Torilla on myynnissä Muistelokarkeloiden 15 euron hintaisia lippuja, joita saa vanhaan tapaan myös Huviniemen portilla olevalta lippuluukulta.  Lippuja ei kannata repiä, sillä samalla piletillä saa alennusta sekä Punkaharjun Retretin että Luston metsämuseon pääsymaksuista.

Talkoohengessä järjestettävä tapahtuma on saanut hyvin mukaan myös yhteistyöyrityksiä. Lista kumppaneista on kirjoituksen lopussa. Tapahtuman tuotto käytetään hyvään tarkoitukseen eli Punkaharjun SOS-lapsikylän nuorten harrastuksiin. Talkoilla on Huviniemeen rakennettu lisäksi uusi terassi, jonka rakennustarvikkeet maksoi Punkaharjun kunta. SOS-lapsikylän nuoret ovat olleet mukana myös tapahtumajärjestelyissä, mm. rakentamassa terassia.

– Talkoohenki ja nuorten hyväksi toimiminen olivat aikanaan Huviniemen toimintaa pyörittäneen Punkaharjun Nuorisotalosäätiön perusajatuksia. Samaa ideaa haluamme toteuttaa Muistelokarkeloidenkin kohdalla, järjestelyissä aktiivisesti mukana oleva Kirsti Lehto kertoi Saimaa-lehdessä aiemmin tällä viikolla. (Lue juttu täältä.)

 

Kimppakyytejä kaivataan



Julkinen liikenne Punkaharjulle on aika hiljaista näin kesäaikana eli bussit eivät kulje, mutta tässä ovat toimivat junayhteydet lauantaina 21.7.
Savonlinna - Punkaharju
12.30 - 13.00
15.30 - 16.00
18.30 - 19.00
Parikkala - Punkaharju
13.34 - 13.53
16.40 - 16.59
19.40 - 19.59

Savonlinnasta on tarjolla kuljetus bussilla hintaan 15 euroa. Kysele lisää numerosta 0400 659 473. Kimppakyytiä tarjoavien ja haluavien kannattaa seurata keskustelua facebookissa sekä ryhmän että itse tapahtuman sivuilla. Tänne voi myös jättä viestin kyydin tarpeesta. Välitämme ne eteen päin.

Punkaharjun taksiasema on vanhalla linja-autoasemalla osoitteessa Kuusitie 1. Taksinumerot ovat 0600 30074 ja 015 441 230.Taksiasemalta on noin nrljä kilometriä Huviniemeen. Kyytiläisiä kannattaa kysellä mukaan myös taksiaseman viereisestä Ravintola Marinosta, jossa tunnelma alkaa kohota varmaan jo hyvissä ajoin lauantaina iltapäivällä.

 

Täyslaidallinen esiintyijä


Kinnusen veljekset.
Huviniemen Muistelokarkeloiden ilta on täynnä ohjelmaa, joten paikalla kannattaa olla jo hyvissä ajoin. Illan kattaus:
17.30 Portit ja baari avautuvat
18.00 Disco
18.30 Illan avaus
18.40 7 Stout Clan
19.15 Bud Jett Power Trio
20.00 Jukka Törmä
21.00 Veljekset Kinnunen
22.00 Maarit & Sami Hurmerinta
23.00 Pelle Miljoona United
1.00 päättyy
Välissä Biisonimafiaa, breakdancea ja muisteloita.

 

Suuri kiitos talkoolaisille ja tukijoille


Huviniemellä on merkittävä paikka kaikkien meidän sydämissämme. Siitä on osoituksena lähes 50 yrityksen mukana oleminen Muistelokarkeloiden tukemisessa. Tässä vielä luettelo yhteistyökumppaneista:
Advancetec Oy
Gym42
Iltalehti
Industria Center Oy Savonlinna
K-Market Kruunu
Kone Kautonen Ky
Konekontu Oy
K-Terämet ky, Rantasalmi 
KT-Paino
Kuljetusliike ja kuormauspalvelu E Paunonen Oy
Lusto Suomen Metsämuseo
Mainostoimisto Grafical Oy
Matkailukeskus Harjun Portti
Matkailutila Naaranlahti
Media Cerevisia Oy
Neste Mertala Pekkoset Oy
Oriflame, Tmi Marjut Haataja
Pekka Laamanen Ky
Pientalourakointi Ari Viinanen
PK-Rengas, Savonlinna
Punkaharjun AM-Asennus Oy
Punkaharjun Kilpi Oy
Punkaharjun Kuljetus Muhonen Ky
Punkaharjun kunta
Punkaharjun Metsäpalvelu Oy LKV
Punkaharjun Monihuolto Oy
Punkaharjun Puutaito
Punkaharjun Taksit Ry
Punkaharjun Vesi ja Lämpö
Puruvesi-lehti
Rakennusliike Käyhkö Oy
Ram Mark Ky
Ravintola Marino
Rilas Oy
Saimaan Juomatehdas Oy
Saimaan Rahtikuljetus Ky
Savonmaa-lehti
Shell Punkaharju / Palveluasema Lötjöset Oy
Siivous-Info Oy
Sioma Oy
Sora ja Kuljetusliike Partanen Oy
SPR:n Parikkalan osaston ensiapuryhmä
ST Taitoremontit Oy
Taidekeskus Retretti
Tmi Anssi Paajanen
TR-Meka
Tuote Savonlinna Oy
Vanhakallion Perhekoti Oy
Vantaan Timanttiporaus Oy

- Heikki Kähkönen, Helsinki 19.7.2012

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Pelle Miljoona: Huviniemi oli seudun ykkösmesta

Punkaharjun Huviniemi herää henkiin vuosien tauon jälkeen lauantaina 21. heinäkuuta. Koko Itä-Suomen suosituimmaksi tanssilavaksikin mainitun Huviniemen Muistelokarkeloissa esiintyvät Pelle Miljoona United, Maarit ja Sami Hurmerinta, Jukka Törmä, Veljekset Kinnunen, Biisonimafia, Bud Jett Power Trio ja 7 Stout Clan. Pääasiassa talkoilla järjestetyn nostalgiatapahtuman tuotto käytetään Punkaharjun SOS-lapsikylän tukemiseen.

Pelle Miljoona tulee nostalgiafiiliksissä Huviniemeen.
Kuva: Heikki Kähkönen
Muusikko ja kirjailija Pelle Miljoona, 57, on ehtinyt yli 35 vuotta kestäneen taiteilijauransa aikana käydä läpi lukemattomia erilaisia keikkapaikkoja ympäri Suomea.

Aikoinaan Itä-Suomen suosituimmaksi tanssilavaksi mainittu Huviniemi onkin yksi hänen rockmuusikon uransa ensimmäisistä isoista keikkapaikoista.

Pelle opiskeli 1970-luvun puolivälin jälkeen Savonlinnan opettajainkoulutuslaitoksessa luokanopettajaksi. Alkuvuodesta 1976 hän perusti yhdessä paikallisten soittokavereiden Esko Kauppisen ja Hannu Ruuskan kanssa Jasmine-yhtyeen, joka soitti pääasiassa vanhoja rockhittejä.

Jasminen kohokohta oli päästä Hurriganesin lämmittelybändiksi Huviniemeen 8. elokuuta 1976.

– Se oli kova juttu, kun oltiin soitettu siihen asti vain joissakin koulubileissä. Hurriganes veti Huviniemen jengiä täyteen, ja Remulla oli Suomen parhaat äänentoistolaitteet. Ei me lavalle päästy, vaan laitettiin omat kamat pystyyn salin nurkkaan ja soitettiin siellä, Pelle kertoo.

Keikan jälkeen muusikot eivät juoneet samppanjaa takahuoneessa, kun ei ollut kumpaakaan. Bändi oli kuitenkin hyvässä soittokunnossa.

– Jasmine oli tiukka trio. Me vedettiin pääasiassa coverbiisejä. Eke ja Hannu olivat hyviä soittajia, Pelle tunnustaa. 

N.U.S. oli punkrockin keulakuva

Seuraavana kesänä eli 1977 Pelle Miljoona perusti Savonlinnassa kitaristi Pasi Huopalaisen kanssa N.U.S.-yhtyeen. Nimen innoittajana toimi amerikkalaisbändi The Fugs. Pelle oli imenyt runsaasti vaikutteita brittiläisestä punkrockista interrail-matkallaan Euroopassa.

Pasi "Bastard" Huopalainen N.U.S:n keikalla
Punkarockissa juhannuksena 1978.
Bändi antoi c-kasetin Dave Lindholmille tämän ollessa keikalla Savonlinnassa. Lindholm toimitti nauhan Love Recordsiin Atte Blomille, joka kävi kuuntelemassa N.U.S:ia yhdellä sen ensimmäisistä keikoista, ja Blom kutsui bändin levyttämään Microvoxin studiolle Lahteen.

Alkuvuodesta 1978 ilmestyi esikoissingle Olen työtön / Mä vain pogoon. Myöhemmin samana vuonna tuli ulos LP-levy Pelle Miljoona & N.U.S. Levyllä bassoa soittivat Hannu Ruuska ja Jukka Bilund. Albumin jälkeen basistiksi tuli Jussi Paasikallio.

N.U.S. sai runsaasti huomiota, kun Yleisradion TV2:n ajankohtaisohjelma kävi tekemässä televisioon jutun baarissa aikaa tappavista työttömistä savonlinnalaisnuorista. N.U.S. soitti ohjelmassa Savonlinnan Lippakioskin vieressä olevalla pienellä lavalla, miltä elämä tuntui 27 markan päivärahalla.

Itä-Suomen pojista tuli julkkiksia kertaheitolla. Samalla punkrock teki tuloaan Suomeen.

– Me soitettiin kaikenlaisissa bileissä, mutta ei meillä ollut oikein ymmärtäjiä vielä silloin, Pelle naurahtaa.

Juhannuksena 1978 Pelle Miljoona & N.U.S. soitti Huviniemen parkkipaikalla järjestetyllä Punkarock-festivaalilla.

– Mul oli taikkarin tytön tekemät leopardibyysat ja musta nailonsukka päässä, pyydettiin Aku Syrjä rumpuihin ku vedettiin Anarchy in the UK, Pelle muistelee Lamppu Laamasen kirjassa Matkalla tuntemattomaan – Pelle Miljoona muiden mukaan (WSOY, 2005).

Muistelokarkeloihin nostalgiafiiliksellä

Pelle kävi vielä muutaman kerran 1980-luvulla keikalla Huviniemessä eri kokoonpanoilla. Soittajat vierellä vaihtuivat, mutta mies jaksoi palata Itä-Suomeen aina uudelleen.

– Siihen aikaan tanssilavat vetivät myös rokkibändejä. Tänään rokkia vedetään klubeissa ja pubeissa. Silloin festareillakin oli alkuperäistä romantiikkaa, kun kamat reistailivat ja aikataulut pettivät. Nyt kaikki toimii kellontarkasti, Pelle pohtii.

Pelle Miljoona Huviniemessä 1983. Kitarassa Dave
Lindholm. Kuva: Pasi Huopalainen.
Punkaharjun Huviniemi oli kesällä alueen ehdoton vetonaula, joka keräsi väkeä kuuntelemaan musiikkia kymmenien kilometrien päästä.

– Ennen jengi myös liikkui paljon. Keikat olivat sosiaalisia tapahtumia. Nykyjengi istuu vain facebookissa ja kuppiloissa.

Pelle Miljoonan rokkikesä on yhä soittoa täynnä. Silti mies saapuu Huviniemeen intoa puhkuen.

– Nostalgiafiiliksissä ollaan. Huviniemi ja Punkaharju ovat Suomen kauneinta maisemaa. Sieltä on paljon hyviä muistoja, Pelle myöntää.

Lauantaina 21. heinäkuuta kello 18 alkavissa Punkaharjun Huviniemen Muistelokarkeloissa Pelle Miljoona United -kokoonpanossa soittavat Tumppi Varonen ja Jukka Melametsä. Luvassa on todellinen eri aikakausien nostalgiailta. Lavalle nousevat myös Maarit ja Sami Hurmerinta, Veljekset Kinnunen, Biisonimafia, Bud Jett Power Trio ja 7 Stout Clan.

Huviniemen ulkoalueelle saapuu myös veteraaniajoneuvoja. Pääsylipun hinta on 15 euroa. Pääasiassa talkoovoimin järjestetty tapahtuman tuotto käytetään Punkaharjun SOS-lapsikylän toiminnan tukemiseen.

Lippujen ennakkomyyntipisteet:
Savonlinnassa Cafe Alegria, Puistokatu 3 ja K-Citymarket, Tulliportinkatu 10,
Punkaharjulla Ravintola Marino, Kuusitie 1 ja Sisustus & Väripiste, Kirkkotie 1,
Parikkalassa Kahvila Ravintola Asema, Parikkalantie 10,
Kesälahdella: Ravintola Pivanka, Kesälahdentie 1 ja
Kiteellä Kiteen kirjakauppa Oy, Kiteentie 8.

Nostalgiamuistoja netissä

Idea Punkaharjun Huviniemen Muistelokarkeloihin sai alkunsa huhtikuun lopulla Juhani Virneksen käynnistämästä Facebook-ryhmästä. Huviniemi aka Letkunlava -ryhmä keräsi hetkessä kymmeniä ihmisiä muistelemaan Huviniemessä vietettyä nuoruuden huumaa.

Huviniemi oli kolme vuosikymmentä yksi koko Itä-Suomen suosituimmista nuorison kokoontumispaikoista. Tanssipaikalla ovat esiintyneet käytännössä kaikki tämän maan ykkösartistit ja -bändit.

– Huviniemi oli varsin merkittävä osa monen seutukunnan nuoren elämässä. Ja varsinkin meihin 1970–80-luvuilla siellä käyneisiin paikka on jättänyt lähtemättömät jälkensä, Juhani Virnes perustelee.

Nyt jäseniä ryhmässä on jo lähes tuhat. Samalla Facebook on saanut rinnalleen blogisivut. Tapahtumaa on tukemassa yli 40 yritystä.

– Jo ensimmäisenä iltana ryhmässä oli mukana vanhoja tuttavia ja nykyisiä Facebook-kavereita. Tarinat lähtivät elämään omaa elämäänsä. Eikä mennyt montaa päivää, kun alkoi tulla viestejä, että muistelokarkelot on pakko järjestää jo tänä kesänä, Virnes perustelee.

Teksti: Heikki Kähkönen, Media Cerevisia Oy, 2012.