keskiviikko 1. elokuuta 2012

Muistelokarkelot keräsi SOS-lapsikylälle yli 12 000 euroa

Kuva: Mirka.
 Runsas viikko sitten järjestetyn Punkaharjun Huviniemen Muistelokarkeloiden kävijät ja yhteistyöyritykset keräsivät yhteensä yli 12 000 euroa Punkaharjun SOS-lapsikylän lasten ja nuorten tukemiseksi.

Pääosin talkoovoimin järjestettyyn yhden illan nostalgiafestivaaliin myytiin kaikki 1500 pääsylippua. Yritystukijoita tapahtumalla oli lähes 50.

Muistelokarkelot järjesti entisistä Huviniemen kävijöistä koostunut talkooryhmä, joka jakoi ensimmäiset 300 euron stipendit kolmelle SOS-lapsikylän nuorelle keskiviikkona Punkaharjulla.   

Väinö oli rakentamassa ammattitimpureiden kanssa Huviniemen terassia sekä sisustamassa juhlapaikkaa.  

Mirka (vas.), Väinö ja Toni saivat ensimmäiset stipendit.
Mirka piirsi Muistelokarkeloiden yritysjulisteet ja maalasi kiitosta saaneet bändibanderollit.

Tonin, kuten muidenkin palkittujen nuorten ansioina ovat myönteinen sosiaalisuus ja ilahduttava oma-aloitteisuus päivittäisessä kanssakäymisessä sekä SOS-lapsikylässä että sen ulkopuolella.

Stipendien jakajat kertovat perusteluissaan, että SOS-lapsikylän nuorten työpanos tapahtuman valmisteluissa oli merkittävä. Muutkin kuin palkitut nuoret osallistuivat tanssipaikan siivous- ja somistustöihin sekä auttoivat lipunmyynnissä.

– Oli hauska olla mukana Muistelokarkeloita tekemässä ja auttamassa talkoolaisia. En osaa vielä sanoa, mihin rahan käytän, mutta eiköhän se harrastuksiin mene, Mirka pohtii. 

Stipendirahasto perusteilla


Punkaharjun Huviniemi -työryhmän puolesta stipendit olivat jakamassa Kirsti Lehto ja Eero Silvennoinen. He antavat järjestelyporukan puolesta suuren kiitoksen ennen kaikkea mahtavalle ja suurilukuiselle

Talkoolaiset Kirsti Lehto (vas.), Vappu Pöllänen ja Mirka.
Muistelokarkeloiden yleisölle sekä yrityksille, talkoolaisille ja kaikille esiintyjille, joiden ansiosta yli 12000 euron rahasumma saatiin kerättyä hyvään tarkoitukseen.

Huviniemi-työryhmä perustaa Muistelokarkeloiden tuotoilla SOS-lapsikylän lapsille ja nuorille tarkoitetun stipendirahaston. Sen tarkoituksena on jakaa tukea harrastus- ja opintotoimintaan.

– Saavutimme jotakin ainutkertaista sekä kerätyn summan muodossa, mutta ennen kaikkea muistorikkaan ja kaikin tavoin onnistuneen tapahtuman kautta. Me osaltamme pyrimme luomaan rahastolle mahdollisimman kevyen organisaation, jotta kaikki kerätyt varata saadaan jaettua suoraan nuorille, Silvennoinen sanoo. 

SOS-lapsikylä iloinen yhteistyöstä


Tänä vuonna 40-vuotisjuhliaan viettävä Punkaharjun SOS-lapsikylä ottaa ilolla vastaan nuorille tarkoitetun tuen. Lapsikylä on pikkuhiljaa avautumassa entistä laajemmin osaksi alueen arkipäivää ja elämää.

Eero Silvennoinen (vas.) ja Jouni Kerppola ovat tyytyväisiä
onnistuneeseen tapahtumaan ja yhteistyöhön.
Muistelokarkeloiden järjestelyissä mukana oleminen oli ensimmäinen yhteinen voimainponnistus Punkaharjun seudun asukkaiden ja paikkakunnalta kotoisin olevien entisten Huviniemen-kävijöiden kanssa.

– Tämä oli meillekin uusi ja ainutlaatuinen kokemus. Olemme iloisia, että onnistuimme näin loistavasti heti ensimmäisellä kerralla. Tästä on hyvä jatkaa yhteistä tekemistä eteen päin, tunnustaa Punkaharjun SOS-lapsikylän johtaja Jouni Kerppola.

SOS-lapsikylä on vakiintunut vuosikymmenten saatossa osaksi punkaharjulaista elämänmuotoa. Lapsikylään sijoitetut lapset ja nuoret ovat luontaisesti jatkuvassa kanssakäymisessä ikätovereidensa kanssa koulussa ja erilaisissa harrastuksissa.

– Oli mukavaa, että meidän nuoret ja SOS-lapsikylän henkilökunta saivat olla talkooväen kanssa toteuttamassa Muistelokarkeloita. Lisäksi se, että tapahtuman tuoton kohteeksi paikkakunnan ihmiset valitsivat juuri meidän nuoret ja lapset, lämmittää erityisesti mieltä, Kerppola kiittää.

Ikimuistoinen tapahtuma


Lauantaina 21.7. järjestetty Punkaharjun Huviniemen Muistelokarkelot -nostalgiajuhla onnistui yli odotusten. Ilta oli loppuunmyyty, ja yleisö tungeksi alueella 1970- ja -80-lukujen malliin.

– Kaikki meni niin kuin Strömsössä. Bändit olivat hienoja ja yleisö jees! Lähes 100-prosenttinen ilta, jota vesisade ei päässyt loppujen lopuksi hirveästi häiritsemään, summaa tapahtuman ideoinnissa ja järjestelyissä paljon vastuuta kantanut Juhani Virnes.

Muistelokarkelot kokosi melkoisen joukon bändejä ja artisteja, joista suurin osa on esiintynyt Huviniemen lavalla vähintään kertaalleen, monet jopa useammankin kerran eri vuosikymmenillä.

Lavalle nousivat 7 Stout Clan, Bud Jett Power Trio, Biisonimafia, breikkari Vili Väkeväinen, Jukka Törmä, Veljekset Kinnunen, Maarit ja Sami Hurmerinta sekä Pelle Miljoona United. Illan juontaja oli Heikki Kähkönen.

Teksti: Heikki Kähkönen, Media Cerevisia Oy
Kuvat: Heimo Paakkinen