tiistai 24. heinäkuuta 2012

Muistelokarkelot oli täysosuma!

Maarit oli yksi illan pääesiintyjistä.
 Punkaharjun Huviniemen Muistelokarkelot -nostalgiajuhla onnistui yli odotusten. Lauantai-ilta oli loppuunmyyty. Kaikki tapahtumaan varatut 1500 lippua menivät kaupaksi, ja yleisö tungeksi alueella 1970- ja -80-lukujen malliin. Yleisömäärä oli jopa kolme kertaa suurempi, mitä järjestäjät asettivat alun perin tavoitteeksi.

Nostalgiailta alkoi varsin aurinkoisissa merkeissä, mutta ukkossateen yllätettyä juhlakansan sisätilat kävivät jopa ahtaiksi. Varsinkin baarin anniskelupuolelle oli lähes koko ajan jonoa.

Yleisö eli mukana nostalgiatunnelmassa.
– Kaikki meni niin kuin Strömsössä. Bändit olivat hienoja ja yleisö jees! Lähes 100-prosenttinen ilta, jota vesisade ei päässyt loppujen lopuksi hirveästi häiritsemään, summaa tapahtuman ideoinnissa ja järjestelyissä paljon vastuuta kantanut Juhani Virnes. 

Rahaa kertyi odotettua enemmän


Kansan käsi oli myös karttuisa. Tapahtuman tuotto käytetään Punkaharjun SOS-lapsikylän lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen. Rahaa kertyi kokoon useita tuhansia euroja.

Tunnelma oli naisten wc:ssäkin huipussaan.
– Saamme tämän viikon aikana maksettua kaikki tapahtumaan liittyvät laskut ja muut kulut, minkä jälkeen julkistamme kokonaistuoton, Virnes sanoo.

Rahaa kertyi kuitenkin niin paljon, että näillä näkymin Muistelo- karkeloiden järjestäjät eivät jaa sitä kerralla pois. Esille on noussut erityisen SOS-lapsikylälle kohdennetun stipendirahaston perustaminen.

– Näin voisimme jakaa tukea mahdollisimman monelle avun tarpeessa olevalle nuorelle opiskeluun sekä harrastustoimintaan, Virnes perustelee.

Tarja Merilehti oli iloinen SOS-lapsi-
kylän puolesta onnistuneesta illasta.
Punkaharjun SOS-lapsikylän apulaisjohtaja Tarja Merilehti oli liikuttunut Muistelokarkeloiden viime tunneilla Maarit ja Sami Hurmerinnan muistorikkaan esityksen jälkeen, kun tunnelma oli aivan huipussaan.

– Tämä on meille kaikille ollut ikimuistoinen tapahtuma. Lämpimät kiitokset kaikille, jotka ovat olleet mukana tukemassa tällä tavoin lapsikylän toimintaa.  Annamme sille erittäin suuren arvon. Muistakaamme, että lapset – niin omat kuin lapsikylässä kasvavatkin – ovat meille vain lainaa. Heistäkin tulee vielä vastuullisia aikuisia, Merilehti viittasi Maaritin hetkeä aiemmin esittämään lauluun Lainaa vain.  

Vanhojen kavereiden kokoontuminen


Aivan yhtä tärkeäksi osaksi kuin Muistelokarkeloiden ohjelma bändeineen ja huippuartisteineen nousivat vanhojen kavereiden tapaamiset sekä nuoruusvuosien Huviniemen-reissujen muistelemiset. Koulukaverit eivät olleet nähneet toisiaan jopa kymmeniin vuosiin. 

Tunnelma nousi korkealle kattoon bändien aikana.
Illan aikana tavattiin alueella satoja toisiaan halailevia keski-ikäisiä ihmisiä. Hymy oli herkässä yhdellä jos toisellakin. Monilla kostuivat myös silmäkulmat vanhoja ystäviä likistellessä ja yhdessä nauraessa.

– Uskomattoman hieno kokemus! Olipa mukava tavata niin monta tuttua vuosien jälkeen. Kiitos järjestelyistä vastanneille loistavasta työstä, kaikki sujui hienosti ja väen määrä oli suorastaan mykistävä. Aivan loistavaa!, kiteyttää punkaharjulaissyntyinen Heikki Konttinen Huviniemi aka Letkunlava -ryhmän sivuilla Facebookissa.   

– Uskomatonta kuinka paljon Huviniemessä oli porukkaa, niin kuin ennen vanhaan. Ja oli mahtavaa nähdä niin paljon vanhoja tuttuja, jopa sukulaisiakin, kirjoittaa puolestaan Minna Kokkonen.

Monet olivat ajaneet satoja kilometriä aistiakseen vanhan Huviniemen tunnelman ja tavatakseen entisiä tuttuja.

– Suuret kiitokset mahtavasta illasta. Kyllä kannatti ajaa Turusta asti paikalle, Timo Saarinen sanoo.

Muistelokarkeloiden jatko auki


Monet ovat toivoneet Muistelokarkeloille jatkoa ensi kesänä. Useat eivät työ- ja lomakiireiden vuoksi ehtineet paikalle. Myös itse juhla-areena eli Huviniemi kaipaisi vastaavia isoja tilaisuuksia, jotta paikka ei pääse rapistumaan aivan kokonaan.

Risto Loikkanen (vas.)  ja Taina Hyrske (oik.) talkoohengessä.
Tapahtuman tulevaisuus on kuitenkin vielä täysin auki, sillä järjestelyryhmä ei tehnyt viikonlopun aikana päätöstä vastaavan nostalgiaillan järjestämisestä vuoden kuluttua, puhumattakaan ohjelmasta tai ajankohdasta.

Tämän kertaisten Muistelokarkeloiden järjestäminen vaati kymmenien ihmisten työpanoksen. Talkootyön määrä voidaan laskea sadoissa, jopa tuhansissa työtunneissa.

– Nyt monet palaset loksahtivat kohdalleen. Meillä oli koossa valtava ammattilaisten ryhmä, jossa jokainen toi vahvan henkilökohtaisen panoksen illan toteuttamiseen. Vastaavanlaisen innon ja yhtä railakkaiden bileiden lämmittäminen vaatii kuitenkin lisää potkua ja yhteistyökumppaneilta sitoutuneisuutta, tapahtuman tiedotuksesta vastannut Heikki Kähkönen pohtii.

Makkarakioski pyöri Saara Venäläisen (vas.) ja muiden
 Eläkeliiton aktiiviten talkoolaisten voimin
Joidenkin mielestä tapahtuman ainutkertaisuus myös saattaisi kärsiä uudelleen lämmittämisestä.

Seuraavaan juttuun voitaisiin hakea mukaan myös muitakin toimijoita kuin nyt mukana olleet yhteistyötahot, mikäli tapahtuman järjestäminen tulee ajankohtaiseksi.

– Yhtenä mahdollisena vaihtoehtona voisi olla hieman monipuolisempi juttu, jossa on mukana alueella toimivia yhdistyksiä ja järjestöjä. Näin saisimme koko päivään tai viikonloppuun lisää sisältöä, Juhani Virnes sanoo.

Mahdollisesta jatkosta ryhmä lupaa kertoa hyvissä ajoin paikallisissa tiedotusvälineissä.

Teksti: Heikki Kähkönen
Kuvat: Leena Ruotsalainen ja Heikki Kähkönen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti